Tänään lähti koulutielle kolme vanhinta, mie jäin kuopuksen kanssa kotiin. Varsinkin eskarilainen ja tokaluokkalainen olivat kovin innoissaan koulun alkamisesta ja kavereiden näkemisestä. Ja taisi tuo esikoinenkin mielellään lähteä.

Viikonloppuna laitoin postin vietäväksi neljä pakettia arvontavoittoja. Kaksi pakettia lähti pohjoisen suuntaan ja kaksi etelään meistä katsoen. Kahvikissa tulee saamaan tälläisen paketin:

Ja Matleenalle, Inkerille ja Jenkulle lähtee jokaiselle neljä vyyhtiä näistä:

Heti kun ilma viileni vähän, minua vaivannut "neuleblääh" meni ohi ja tartuin puikkoihin, en tietenkään viimeistele mitään keskeneräistä vaan aloitin sukanteon kuopukselle