Sain jo ennen joulua yölastat ranteisiin. Siis tollaiset tarroilla kiinnitettävät kipsit, joiden tarkoituksena on pitää ranteeni suorina niin, että hermopinteet ranteissa helpottaisi. Oikeastaan nyt vasta olen niitä pitänyt joka yö, kuopuksemme on nyt oppinut nukkumaan yönsä suhteellisen rauhassa, joten minä voin "lepuutella" käsiäni. Tuollaiset jäykät lastat ja vauvan hoito ei käy oikein yhteen... Muutaman yön jälkeen olen huomannut, että lastoista on todella ollut apua, olen pitkästä aikaa voinut neuloa niin, etteivät sormet puudu ja mene tunnottomiksi. Purosta neulottu tuubitoppi/liivi on kahden sentin päässä valmistumisesta, siis luultavasti valmistuu viikonlopun aikana. Kuvaamaan en pääse ennen kuin pyhäiltana, kun esikoinen tulee mummolasta kotiin malliksi.

Toinen öinen apuväline jonka tulen saamaan  on purentakisko . Kävin eilen hammaslääkärissä (pelotti aivan älyttömästi mennä, en tiedä miksi...), joka kysyi tiedänkö että puren hampaitani. No, en todellakaan tiennyt... Hampaani on kuulema huomattavasti kuluneemmat kuin ikäisilläni yleensä on. KÄÄKS! Lääkäri maalasi kauhukuvia siitä kuinka hampaani ovat pian vain pienet tyngät, mikäli asialle ei mitään tehdä. No, tämä lääkäri taisi sitten selvittää syyn jatkuvaan päänsärkyyn. Aikaisemmin syitä ovat yrittäneet selvittää kaksi muuta hammaslääkäriä, yleislääkäri ja jopa neurologi...

Kyllä tämä keski-ikäistyminen on kamalaa!

Mitähän muita "erotiikan tappajia" (kuten hyvä ystäväni nimesi rannelastani) tulen vielä saamaan?